Viides elementti

Ja niinhän siinä sitten tapahtui, että tavoitteeseen ei aivan päästy, vietävää rahaa tuli pääsylipuista tasan 795 euroa. Passionin väki päätti sitten pistää sivutuotekassasta vitosen, että saatiin vietävää joululahjarahaa jämpti 800 euroa, jota vietiin sitten paikan päälle 8.12. organisaation toimesta. Muttapa lyhyt katsaus Viidenteen AugustRokkiin, erittäin sateisena kesänä 2004...

Pitkin kevättä oli Organisaatio kuunnellut demoja ja ottanut yhteyksiä erinäisille tahoille, suurimpana "yllärinä" brittibändi The Darknessiin, jonka manageri ei kuitenkaan saanut sovitettua maaseutuekskursiota orkesterille... pahus vieköön. Keskittyivät varmasti seuraavan päivän Ankkarockiin, eikä pistokeikka sopinut.

Kuitenkin esiintyjälista siitä sitten tuli valmiiksi, ja ajankohdan kanssa hieman säädeltiin, päätettiin kuitenkin satsata heinä-elokuun vaihteessa olevaan viikonloppuun, jolloin oletettiin olevan hyvää säätä ja vielä paljon potentiaalisia asiakkaita kesälaitumilla. Ensimmäisessä rastissa onnistuttiin, vain hyvin olematon sadekuuro vieraili soittohuoneen lähistöllä, jälkimmäisessä jäätiin kyllä reippaahkosti tuosta yleisötavoitteesta, mutta aivan kohtuullisesti taas veti minifestari väkeä.

Ja illan kulkupa olikin taas taattua AR-linjaa... aloittajaksi olimme saaneet moniäänistä laulua ja kaunista soittoa esittävän yhtyeen Elmerin Ystävät, Helsingistä, sijoituksia kilpailuista... Vuoden 2003 keväällä Elmerin ystävät voitti Velmun järjestämän Checkout-bändikilpailun pop-sarjan. Kuusi henkilöä, viisi laulaa... pop/rokkia tyylisuuntana... olipa jälleen erittäin oivallinen avaus hyvälle illalle. Iltaa nousi jatkamaan Aslak And The Eskimos yhdellä kokoonpanovariantilla ja taas juureva musiikki virtaili hämärtyvään iltaan. Unohtaa ei tässä vaiheessa voi tietenkään aivan upouusia toimihenkilöitä, illan spiikkasi aivan kerrassaan kiitettävästi Kaisa "Peppi" Kallio ja edellisvuosien pikku ongelmiin kyllästyneenä oli AR-organisaatio suuressa viisaudessaan aivan uuden toimihenkilön joutunut kiinnittämään, ensimmäistä kertaa August Rockin historiassa lavatapahtumia hallinnoi tiukka stage-manager Martta "Marsupilami" Lehtojoki joka sai vähän vanhemmatkin blues-sedät ja rokkarit "kuriin ja Herran nuhteeseen", aikataulu pysyi ilmiömäisesti ja hämmästyttävästi koossa, melko harvinaista moinen.

Kolmantena joukkueena lauteille nousi pitkän linjan AugustRock-kävijä Lentomies Usva jonka laulujen puhuttelevat sanat olivat vielä varsin hyvin yleisön muistissa -paitsi tietysti uudemman materiaalin, joka oli takuu-hauskaa ja yllättävän absurdia tyyliuskollista kamaa sekin. Poikien esiintymisasut olivat myöskin melko tyylikkäät. Vaikka Lentomies Usva olikin pitänyt pientä taukoa keikkailussa, olivat vanhempien laulujen sanat melko hyvin pysyneet yleisön muistissa, ja yhteislaulanta sujui kohtuullisesti.

Hyvin läsnäolevan yleisön eteen kertyi seuraavaksi seitsenhenkinen joukkue soittoväkeä, Lehmo.bändeistä vanhempi eli Passion, jonka tämänvuotista settiä oli vähän virtaviivaistettu ja vauhditettu. Pitkästä aikaa saatiin kuulla myös jouluinen "Lumiukko-laulu". Tottahan tietysti ennen seuraavaa bändiä, eli Tampereelta tulevaa Essentiaa, eivät acapella-lauleskelijat malttaneet olla kyyditsemättä Mercedes Benziä, perinteet kun velvoittivat.

Essentia nousi seuraavana lavalle soittamaan vähän modernimpaa musiikkia keulahahmonaan Joonas Lepistö, ja hyvinhän Tampereen pojilta soitto kävi... pienet tekniikkaongelmat tosin hieman viivästyttivät yhtyeen showtimea.

Illan päätti onnistuneesti "Nuorempi Lehmo.bändi" Endymion hieman uudistuneella kokoonpanolla.

Vaikka rahalliset tavoitteet jäivätkin tällä kertaa saavuttamatta, lähdettiin Organisaatiossa jo uutta rokkia kohti.